fbpx

Taloudellista tukea ja rahoitusapua on nyt tarjolla valtion erikoisrahoitusyhtiöiltä myös pienemmille yrityksille. Luova-ala, tapahtumanjärjestäjät, matkailuala ja muutkin koronasta häiriintyneet alat voivat hakea tukirahoitusta.
Tukea myönnetään nyt nopeasti koronan aiheuttamaan häiriötilanteeseen.

Kenelle?
Valtion erikoisrahoitusyhtiö Business Finland tarjoaa taloudellista apua ja rahoitusta mm. luovalle alalle ja tapahtumajärjestäjille sekä matkailu ja sen oheispalveluihin. Tämän lisäksi tukea on luvassa kaikille toimialoille, joiden alihankintaketjujen toimivuuteen koronavirustilanne on vaikuttanut.

Paljonko?
Jos sinulla on yritys, joka on kärsinyt koronasta, yrityksesi voi hakea kahdessa erässä, avustusta seuraavasti:

  1. Esiselvitykseen koronan aiheuttaman markkinahäiriön ja uusien mahdollisten liikeideoiden ymmärtämiseksi enintään 10.000€.
  2. Kehittämisrahoitusta uudenlaisiin projekteihin enintään 100.000€.
”Ennakkoa hyväksytyn päätöksen kustannuksista maksetaan heti 70%.”

 

Mitä rahalla voi tehdä?
Tällä rahoituksella yritys voi selvittää, suunnitella ja kehittää itselleen uusia liiketoimintoja, korvaavia alihankintaketjuja ja tuotannon organisoimista koronan aiheuttamassa häiriötilanteessa ja sen jälkeen. Toimenpiteiden tavoitteena on miettiä yritykselle uusia ratkaisuja tuotteisiin tai tuotantoon liittyen.

Rahoitusta voi käyttää yritykselle uusien toimenpiteiden selvittämiseen tai suunnitteluun. Hyväksyttäviä kustannuksia ovat yrityksen oman henkilöstön palkkakustannukset siltä osin kuin henkilöstö tekee selvitys- tai suunnittelutehtäviä sekä selvitys- ja suunnittelutyöhön kohdistuvat ostettavat palvelut.
Selvitystyötä voi tehdä myös yhtiön omistaja tai toimitusjohtaja.

Rahoitettavat projektit:

Maailma muuttui hetkessä – mikä on sinun yrityksesi tapa selvitä muutoksesta?

Rahoitettavassa projektissa täytyy selvittää sitä, miten liiketoiminta saadaan nopeasti elinkelpoiseksi, mikä voisi olla liiketoiminnan uusi mahdollinen suunta, asiakasjoukko ja toteutusvaihtoehdot poikkeusoloissa ja niiden jälkeen. Projektien kohteena voivat olla esimerkiksi:

 

• Uudet markkina- ja asiakastarpeet
• Uudet kumppanuus ja alihankintamallit
• Uudet tavat organisoida työtä ja tuotantoa
• Uudet palvelut ja tuotteet
• Uudet toimintamallit työn ja tuotannon organisoimiseksi ja siirtämiseksi Suomeen
• Mikä tahansa muu yritykselle uusi toimenpide, jonka yritys kokee tarpeelliseksi tässä tilanteessa

Suunnitellut kehittämistoimenpiteet voidaan toteuttaa omana työnä tai ostopalveluna.

Älä jää raha murheidesi kanssa yksin!

”Lakiasiaintoimisto Amos laatii nyt yritystukihakemuksia ja haluaa osallistua ”koronatalkoisiin” omalta osaltaan. Avustamme sinua hakemaan rahoitusta, mikäli koet hakemuksen laatimisen ja byrokratian hankalaksi. Kannamme kuluriskin koronatalkoissa kokonaisuudessaan eli mikäli rahoitusta ei myönnettäisi, emme peri laisinkaan palkkiotamme tai mitään muitakaan kuluja!”

Artikkelin laati ja kysymyksiin vastaa: Lakimies Tuula Rainto, [email protected] tai p. 0451115577. Hänelle saa aina soittaa maksuttoman puhelun. Voit tutustua hinnastoomme tästä

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset:
Koronavirus ja työnantajan oikeus lomautukseen
Onko korona force majeure?

Lisätietoja rahoituksesta löydät https://www.businessfinland.fi/hairiotilannerahoitus/