Testamenttia laatiessa ei useimmiten riitä, että oma tahto on kirjoitettu selkeästi paperille. Testamentin on täytettävä laissa säädetyt muotovaatimukset, ja sen sisällössä on otettava huomioon esimerkiksi rintaperillisten lakiosa, puolisoiden avio-oikeus ja lesken asema.
Muotovirhe voi johtaa testamentin pätemättömyyteen. Sisällöllinen rajoitus puolestaan voi merkitä sitä, että muodollisesti pätevää testamenttia ei voida toteuttaa sellaisenaan.
Testamentin muotovaatimuksissa ei ole varaa oikaista
Testamentti on tehtävä kirjallisesti. Testamentintekijän on allekirjoitettava testamentti kahden todistajan ollessa yhtä aikaa läsnä tai tunnustettava heidän läsnä ollessaan asiakirjassa oleva allekirjoituksensa omakseen. Tämän jälkeen todistajat vahvistavat testamentin allekirjoituksillaan.
Todistajien tulee tietää, että kyseessä on testamentti, mutta testamentintekijän ei tarvitse kertoa heille asiakirjan sisältöä.
Molempien todistajien on oltava paikalla samanaikaisesti. Testamenttia ei siis voida kierrättää allekirjoitettavana siten, että todistajat allekirjoittavat sen eri aikoina. Allekirjoitukset eivät myöskään riitä, jos testamentintekijä ei ole allekirjoittanut asiakirjaa tai tunnustanut allekirjoitustaan todistajien läsnä ollessa.
Testamenttiin merkitään käytännössä myös allekirjoittamisen aika ja paikka, todistajien tiedot sekä todistuslausuma. Näillä merkinnöillä voi olla tärkeä todistusarvo, jos testamentin pätevyys myöhemmin riitautetaan.
Todistajien on oltava esteettömiä
Todistajan on oltava vähintään 15-vuotias ja ymmärrettävä todistamisen merkitys. Todistajana ei voi toimia testamentinsaaja eikä laissa tarkoitettu testamentintekijän tai testamentinsaajan läheinen. Turvallisinta on käyttää kahta täysin ulkopuolista todistajaa, joilla ei ole testamenttiin omaa etua. Todistajien esteellisyyttä käsitellään tarkemmin artikkelissamme What to do if the witnesses to the will were incompetent?.
Muotovirhe havaitaan usein vasta testamentintekijän kuoleman jälkeen, jolloin asiakirjaa ei enää voida korjata. Perillinen voi tällöin vaatia testamentin julistamista pätemättömäksi.
Päteväkään testamentti ei ohita lakiosaa
Muodoltaan moitteeton testamentti ei tarkoita, että testamentintekijä voisi aina määrätä koko omaisuutensa vapaasti. Keskeisin sisällöllinen rajoitus on rintaperillisen eli lapsen tai tämän jälkeläisen oikeus to the legal section.
Lakiosa on puolet siitä perintöosasta, jonka rintaperillinen saisi ilman testamenttia. Testamentintekijä voi määrätä testamentilla koko omaisuudestaan, mutta testamentti voi jäädä lakiosaa vastaavalta osalta tehottomaksi, jos rintaperillinen vaatii lakiosaansa määräajassa.
Testamentti ei siis raukea siksi, että se loukkaa lakiosaa. Lakiosan määrään voivat lisäksi vaikuttaa esimerkiksi vainajan elinaikanaan antamat lahjat.
Avio-oikeus vaikuttaa testamentattavan omaisuuden määrään
Avioliitossa testamenttia ei voida tarkastella erillään puolisoiden varallisuussuhteista. Ennen perinnönjakoa on selvitettävä, mikä omaisuus kuuluu leskelle ja mikä muodostaa vainajan jäämistön.
Jos puolisoilla on avio-oikeus toistensa omaisuuteen, heidän avio-oikeuden alainen nettovarallisuutensa lähtökohtaisesti tasataan osituksessa. Vainajan nimissä kuolinhetkellä ollut omaisuus ei siten välttämättä vastaa sitä omaisuutta, joka osituksen jälkeen jää testamentin nojalla jaettavaksi. Lopputulokseen voivat vaikuttaa myös avioehto sekä lesken oikeus olla luovuttamatta tasinkoa vainajan perillisille.
Testamenttiin voidaan ottaa määräys, jonka mukaan testamentinsaajan aviopuolisolla ei ole avio-oikeutta testamentilla saatuun omaisuuteen. Ehto kannattaa laatia niin, että se kattaa myös omaisuuden sijaan tulleen omaisuuden ja tarvittaessa sen tuoton. Avio-oikeuden merkitystä käsitellään tarkemmin artikkelissamme How is a prenuptial agreement made?.
Testamentilla voi määrätä vain omasta omaisuudesta
Testamentintekijä voi määrätä vain omaisuudesta, joka hänelle kuuluu ja joka velkojen, osituksen ja muiden ensisijaisten oikeuksien jälkeen jää hänen jäämistöönsä.
Jos puolisot omistavat esimerkiksi asunnon puoliksi, toinen puoliso voi lähtökohtaisesti testamentata vain oman osuutensa. Myös lesken oikeus pitää tietyin edellytyksin puolisoiden yhteinen koti ja asuntoirtaimisto hallinnassaan voi vaikuttaa testamentin toteuttamiseen.
Testamenttia laadittaessa onkin selvitettävä paitsi se, kenelle omaisuus halutaan jättää, myös omistussuhteet, velat, avio-oikeus, mahdollinen avioehto, lakiosa ja lesken oikeudet.
Pätevä ja toteuttamiskelpoinen testamentti
Hyvä testamentti läpäisee kaksi tarkistusta: onko se tehty ja todistettu lain edellyttämällä tavalla, ja voidaanko sen sisältö toteuttaa kyseisessä perhe- ja varallisuustilanteessa?
Asianajajan tai lakimiehen tehtävänä ei ole vain muotoilla oikeanlaisia lauseita. Olennaista on myös selvittää, millaisen lopputuloksen testamentin määräykset tuottavat osituksen, lakiosien ja muiden oikeuksien jälkeen.
Asianajotoimisto Amos avustaa testamenttien laatimisessa ja arvioi myös testamentin sisällölliset vaikutukset kokonaisuutena. Näin voidaan varmistaa mahdollisimman pitkälle, että testamentti on paitsi pätevä, myös käytännössä toteuttamiskelpoinen.



