Lakiosa on lain mukaan puolet perilliselle lakimääräisen perimysjärjestyksen mukaan tulevan perintöosan arvosta. Tällaista lakiosaan oikeutettua perillistä kutsutaan rintaperilliseksi. Kuka on oikeutettu lakiosaan? Lakiosaan oikeutettuja ovat aina rintaperillinen sekä...
Jos ensiksi kuolleelta puolisolta jäi rintaperillinen, leskeä suojataan siten, että leski saa pitää aina jakamattomana hallintaoikeuden nojalla yhteisen kotiin ja sen irtaimiston. Leskellä on oikeus pitää tätä osaa jäämistöstä jakamattomana hallinnassaan myös silloin,...
On mahdollista, että kuolinpesän osakkaat eivät pääse yhteisymmärrykseen kuolinpesän jakamisesta. Tällöin yksikin kuolinpesän osakas voi hakea pesänjakajan määräämistä. Hakemusta ei tarvitse perustella! Tämä on yksittäisen kuolinpesän osakkaan oikeussuojakeino saada...
Kuolinpesän osakkaalla tarkoitetaan henkilöä, joka on osallisena kuolinpesässä. Kuolinpesän osakkaita ovat leski, perilliset ja yleisjälkisäädöksen eli yleistestamentin saajat. Jos joku kuolinpesän osakkaista on ulosotossa, ulosmittaus kohdistetaan hänen...
Mikäli kuolinpesän osakkaat eivät pääse yksimielisyyteen vainajalle kuuluneen omaisuuden jakamisesta käräjäoikeus määrää kuolinpesään pesänjakajan. Pesänjakaja määrätään osakkaan hakemuksesta. Jokaisella kuolinpesän osakkaalla on itsenäinen oikeus hakea pesänjakajan...
Perunkirjoitus ja virkatodistukset Perunkirjoitus toimitetaan henkilön kuoleman jälkeen ja perukirjassa muun muassa vainajan varat ja velat sekä kuolinpesän osakkaat selvitetään ja luetteloidaan. Tällä hetkellä Digi- ja väestövirastolla sekä seurakunnilla on...