Minkälainen on hoitotahto?

05.04.2020

Hoitotahto on asiakirja, jolla ilmaiset etukäteen hoitoasi ja hoivaasi koskevan tahtosi. Sairauden, ikääntymisen tai onnettomuuden johdosta kuka tahansa voi joutua tilanteeseen, jossa ei pysty itse kertomaan hoitohenkilökunnalle tai läheisille, millaista hoitoa haluaa.

Hoitotahtoja on kaksi perusmallia. Toisessa keskitytään hoitolinjoihin ja toisessa kerrotaan laajemmin erilaisista hoito- ja hoivatoiveista.

Hoitotahdossa voi myös valtuuttaa sijaispäättäjän.

Hoitotahdon sisältö on yksilöllinen

Hoitotahdossa esitetyt hoitotoiveet ovat yksilöllisiä. Siinä voit määritellä esimerkiksi sen, millä tavalla toivot itseäsi hoidettavan, miten pitkään haluat asua kotona ja missä toivot itseäsi hoidettavan, kun kotona ei enää voida hoitaa.

Hoitotahto voi pitää sisällään hyvin laajan kirjon henkilökohtaisia asioita perushygieniasta huolehtimisesta, pukeutumisesta aina kauneudenhoitoon ja harrastuksiin sekä ruokamieltymyksiin.

Hoitomääräyksissä voit ottaa kantaa esimerkiksi elvytykseen, teho- ja saattohoitoon sekä muihin hoitotoimenpiteisiin, joihin suostut tai joista haluat kieltäytyä. Hoitomääräyksesi helpottavat sekä henkilökuntaa että läheisiäsi.

Hoitotahdossa voit lisäksi kertoa kenelle saa luovuttaa hoitoasi koskevia tietoja ja kuka saa tehdä päätöksiä puolestasi silloin kun et siihen itse kykene.

Soita 010 299 5090 . Varaa ilmainen alkukartoitus

Mihin hoitotahto velvoittaa?

Hoitotahdossa voi siis olla sekä toiveita että määräyksiä. Hoitomääräykset esimerkiksi elvyttämiskiellosta ja saattohoidosta sitovat terveydenhuollon ammatinharjoittajia. Hoitotoiveita on noudatettava mahdollisuuksien mukaan.

Hoitotahdolla voit toteuttaa itsemääräämisoikeuttasi elämäsi loppuun saakka.  Se ohjaa henkilökuntaa myös silloin kun omaiset ovat hoidosta ja sen linjoista eri mieltä.

Pätevä hoitotahto

Pätevän hoitotahdon tekeminen edellyttää, että tekijä ymmärtää riittävällä tavalla hoitotahdon merkityksen ja sisällön. Hoitotahto kannattaa tehdä jo nuorena ja terveenä, mutta sen tekeminen on mahdollista vielä muistisairaudenkin lievässä vaiheessa.

Hoitotahto kannattaa laatia kirjallisena, vaikka myös suullisesti ilmaistu tahto on pätevä. Kirjallinen hoitotahto on helppo todentaa ja virhetulkintojen riski on silloin pieni. Hoitotahto kannattaa tarkistaa määräajoin sen varmistamiseksi, että se vastaa edelleen laatijansa tahtoa.

Hoitotahdosta on hyvä kertoa läheisille, omalle hoitajalle ja hoitavalle lääkärille. Kirjallinen hoitotahto on suositeltavaa liittää potilasasiakirjoihin. Sen voi itse kirjata Omakantaan. Suullisesti ilmaistusta hoitotahdosta on hoitohenkilökunnan tehtävä merkintä potilasasiakirjoihin.

On tärkeätä, että hoitotahto on henkilökunnan tiedossa ja että hoitotahtoasiakirja löytyy helposti silloin kun sitä tarvitaan. Tämän voi vielä varmistaa kantamalla mukana esim. hoitotahtokorttia.

Artikkelin laativat: Lakimies Tuula Rainto ja varatuomari Paula Kokkonen

Hoitotahdon laatiminen maksaa Amoksessa 180€.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset:
Tiedätkö kuka hoitaa asioitasi, kun et enää itse siihen kykene?
Mikä on hoitotahto?

 

Lakimies Tuula Rainto, Lakiasiaintoimisto Amos. Hänelle saa aina soittaa maksuttoman puhelun, p.010 299 5090