Perunkirjoitus voidaan vaivatta järjestää etänä ja perukirjaan voidaan ottaa sähköiset allekirjoitukset.
Perunkirjotus tulee järjestää 3 kuukauden kuluessa kuolemasta. Lakiasiaintoimisto Amoksella on mahdollisuudet järjestää perunkirjoitus kokonaan etänä. Tällainen tulee kysymykseen esimerkiksi silloin, kun läsnäolo esimerkiksi olisi hankalaa tai rasittaisi liikaa osakkaita tai jos osakkaita asuu muilla paikkakunnilla tai ulkomailla. Lakiasiaintoimisto Amoksen kautta järjestetty perunkirjoituksen toimittaminen etänä onnistuu vaivattomasti ja laadukkaasti!
Miten perunkirjoitus järjestetään etänä?
Perunkirjoitus järjestetään videokokouksena Microsoft Teams -sovelluksen kautta. Voit osallistua perunkirjoitustilaisuuteen omalta tietokoneeltasi. Kuolinpesän osakkaat saavat etukäteen luonnoksen perukirjasta sähköpostiinsa ja he pääsevät hyvin seuraamaan perunkirjoituksen kulkua ja esittämään mahdollisia kysymyksiä tai kommentteja.
Etukäteen valmistellun perukirja käydään kuolinpesän osakkaiden kanssa lävitse kohta kohdalta ja siihen tehdään mahdolliset tarvittavat muutokset – aivan kuten fyysisessäkin perunkirjoituksessa tapahtuisi.
Kun perukirja on käyty läpi ja siihen on tehty tarvittavat muutokset, on perukirja valmis allekirjoitettavaksi.
Allekirjoitukset hoidetaan sähköisinä allekirjoituksina, jolloin kukin osallistuja pääsee pankkitunnustensa kautta allekirjoittamaan perukirjan. Tämän jälkeen lähetämme valmiin ja allekirjoitetun perukirjan kaikille kuolinpesän osakkaille sekä kirjepostina että sähköpostilla. Samassa yhteydessä lähetämme perunkirjoituksen sähköisesti myös verohallinnolle.
Lähetämme etukäteen ohjeet kaikille perunkirjoitukseen osallistujille ja mielellämme neuvomme osallistujia myös puhelimitse, jotta etäyhteydellä toteutettu perunkirjoitus saadaan toteutettua.
Perunkirjoituksen hinta on 250€/h. Ota yhteyttä ja pyydä arvio perunkirjoituksen hinnasta p. 010 299 5090 (paikallispuhelumaksu).
Soita 010 299 5090 . Varaa ilmainen alkukartoitus
Aiheeseen liittyvät kirjoitukset:
Mikä on perunkirjoitus?
Perunkirjoitus ja virkatodistukset