marras 5, 2024
Työntekijän irtisanominen työntekijästä johtuvasta syystä edellyttää varoituksen antamista. Työnantajan tulee varmistaa, että varoitus on annettu oikein ja että irtisanomisperuste on olemassa ennen irtisanomisen toteuttamista, jotta mahdolliselta kalliiltakin...
marras 1, 2024
Työntekijän lomauttamisella tarkoitetaan sitä, että työnantaja työsopimuslaissa määriteltyjen edellytysten täyttyessä väliaikaisesti keskeyttää työn ja palkanmaksun, ja työntekijä lopettaa puolestaan työn tekemisen, vaikka työsuhde pysyy voimassa. Lomauttamisen...
marras 1, 2024
Työnantaja saa irtisanoa työsopimuksen, kun tarjolla oleva työ on taloudellisista, tuotannollisista tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi. Työn tilapäinen vähentyminen ei oikeuta irtisanomiseen....
marras 1, 2024
Työntekijän irtisanominen on yksi työnantajan ja työntekijän eniten pohdituttavia kysymyksiä, ja siihen liittyy monia näkökulmia. Työnantajan kannalta hankalan tai osaamattoman työntekijän irtisanominen voi tuntua vaikealta mutta välttämättömältä päätökseltä, jotta...