Jakamattoman kuolinpesän omaisuuden myynti

30.10.2024

Kuolinpesän omaisuuden myynnistä

Kuolinpesän omaisuutta voidaan myydä ennen perinnönjakoa useista eri syistä. Välillä omaisuuden myynti on käytännössä välttämätöntä, jotta kuolinpesään saadaan ”likvidejä varoja” vainajan tai kuolinpesän velkojen maksamiseksi. Velkojen maksaminen on tärkeää, sillä perinnönjakoon ei saa ryhtyä ennen velkojen maksamista. Tyypillinen tilanne on sellainen, jossa kuolinpesässä on kyllä rahanarvoista omaisuutta, mutta vain vähän rahavaroja. Toisaalta usein kuolinpesän omaisuutta myydään siitä yksinkertaisesta syystä, että kuolinpesän osakkaat haluavat perinnönjaossa mieluummin rahaa kuin vaikkapa määräosuuden tiettyyn omaisuuserään, kuten kiinteistöön.

Kuolinpesän omaisuuden myynti vaatii yksimielisyyttä

Ellei kuolinpesän osakkaiden välillä ole muuta sovittu tai kuolinpesään ole tuomioistuimen päätöksellä määrätty pesänselvittäjää ja -jakajaa, kuolinpesä on osakkaidensa yhteishallinnossa. Kuolinpesän yhteishallintoon kuuluu, että kuolinpesää koskevat toimet tehdään kaikkien osakkaiden kanssa yhdessä ja yksimielisesti. Näin ollen myös kuolinpesän omaisuuden myynti vaatii kaikkien kuolinpesän osakkaiden suostumuksen riippumatta siitä, kuinka vähäpätöisestä toimesta vaikuttaa olevan kysymys.

Useimmiten yhteishallinto ei tuota suurempia ongelmia ja kuolinpesissä, joissa osakkaiden välit ovat hyvät, asioista voidaan sopia joustavasti esimerkiksi suullisesti. Mahdollisten epäselvyyksien välttämiseksi ja erityisesti sellaisissa kuolinpesissä, joissa on odotettavissa kiistaa pesänselvitykseen ja perinnönjakoon liittyen, myös kuolinpesän omaisuuden myyntiin liittyvistä asioista on tärkeä sopia mahdollisimman yksiselitteisesti. Kaikkien kuolinpesän osakkaiden oikeusturva lisääntyy, kun epäselvyyksiä ei jää. Ennakointi on paras tapa välttää jälkiviisaus.

Kuolinpesän omaisuuden myynti ja perinnöstä luopuminen

Jos jonkun kuolinpesän osakkaan tarkoituksena on luopua perinnöstä esimerkiksi omien lastensa hyväksi, perinnöstä luopujan on syytä pidättäytyä kaikista kuolinpesän omaisuuteen liittyvistä vähäpätöiseltäkin tuntuvista määräystoimista. Myyntiin osallistuminen katsotaan perintöön ryhtymiseksi, jolloin perinnöstä luopuminen ei välttämättä enää ole mahdollista ilman perintöveroseuraamuksia.

Soita 010 299 5090 . Varaa ilmainen alkukartoitus

Kuolinpesän omaisuuden myynti ja varoseuraamukset

Kuolinpesän myydessä irtainta omaisuutta, kuten ajoneuvoja tai kodin irtaimistoa, kyse on usein tilanteista, joissa omaisuus myydään tappiolla. Kiinteistöjen tai asunto-osakkeiden myynnissä puolestaan kysymys luovutusvoitosta voi nousta esille.

Mikäli asunto tai kiinteistö myydään ennen kuin kuolinpesä on jaettu, mahdolliset luovutusvoittoseuraamukset kohdistuvat osakkaiden sijasta kuolinpesälle. Verolainsäädäntömme mukaan kuolinpesää verotetaan itsenäisenä verovelvollisena. Välillä luovutusvoittoverotilanteet ovat yksinkertaisia. Pääsääntöjen mukaan luovutusvoittoa – tai vaihtoehtoisesti luovutustappiota – laskettaessa omaisuuden hankintamenoksi katsotaan perintöverotuksessa vahvistettu omaisuuden verotusarvo. Luovutusvoitto saadaan, kun omaisuuden – kuten asunnon tai kiinteistön kauppahinnasta – vähennetään kyseisen omaisuuserän verotusarvo sekä myynnistä aiheutuneet kulut, kuten esimerkiksi välityspalkkio ja näin saadusta summasta vähennetään perintöverotuksessa vahvistettu verotusarvo. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää hankintameno-olettamaa, jos se on edullisempi.

Kuolinpesän omaisuuden myynti ja ositus

Välillä tilanteet saattavat olla haastavampia. Mikäli kyse on tilanteesta, jossa molemmat puolisot ovat kuolleet ja heidän jakamattomilla kuolinpesillään on omistuksessa asunto-osakkeita tai kiinteistöjä, saattaa olla tarkoituksenmukaista toimittaa ositus puolisoiden välillä ennen omaisuuden myyntiä siten, että tasinkona siirretään mahdollisimman suuri osa kiinteistöstä tai asunto-osakkeista siihen kuolinpesään, jossa kyseisen omaisuuden verotusarvo on korkeampi. Huolellisesti tehdyllä osituksella voidaan säästää hyvin merkittävästi luovutusvoittoverotuksessa. Suosittelemme, että tällaisissa tilanteissa käännytään asiantuntijan puoleen.

Lopuksi

Jakamaton kuolinpesä voi myydä omaisuutta, ja monissa tapauksissa omaisuuden myynti on tarpeellista perinnönjaon mahdollistamiseksi. Kuolinpesän omaisuuden myyntiin liittyy kuitenkin monia seikkoja, jotka on hyvä selvittää etukäteen, jotta vältytään myöhemmiltä kiistoilta ja varmistetaan sujuva hallinto kuolinpesässä.

Artikkelin kirjoitti lakimies Santeri Valkamo. Hänelle saa aina soittaa maksuttoman puhelun, p. 010 299 5090


Tämä kirjoitus kuuluu perhe- ja jäämistöoikeudellisten artikkeleiden sarjaamme. Sinua saattaisivat kiinnostaa myös seuraavat artikkelit:
Riidelläänkö kuolinpesässä?
Ennen perinnönjakoa on tehtävä ositus
Miksi perinnönjaosta on laadittava jakokirja?