Kun perunkirjoitus on pidetty, voidaan siirtyä tekemään perinnön jakaminen. Perinnönjako voi tapahtua kerralla kokonaisuudessa tai osakkaat voivat päättää jakaa omaisuutta vain osittain. Tällainen tilanne voisi olla, jos rahavarat halutaan jakaa nopeasti, jos vaikkapa muun omaisuuden myynteihin kuluu aikaa. Myös esimerkiksi silloin kun leski hallitsee puolisoiden yhteistä kotia, eikä sitä haluta ennen lasken kuolemaa jakaa, voidaan tehdä osittainen perinnönjako.
Osittainen perinnönjako voi olla tarpeen tilanteissa, joissa osa omaisuudesta halutaan kuitenkin jakaa. Perinnönjaosta tulee laatia perinnönjakokirja ja osittaisesta jaosta laaditaan osittainen perinnönjakokirja.
Mitä osittainen perinnönjako tarkoittaa?
Perinnönjaossa perintö voidaan jakaa kokonaan tai perinnönjako voi olla myös osittainen, jolloin osa omaisuudesta jää toistaiseksi jakamatta. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin kun leski hallitsee puolisoiden yhteistä kotia, eikä sitä haluta ennen lasken kuolemaa jakaa. Osittainen perinnönjako voi olla tarpeen tilanteissa, joissa osa omaisuudesta halutaan kuitenkin jakaa. Perinnönjaosta tulee laatia perinnönjakokirja ja osittaisesta jaosta laaditaan osittainen perinnönjakokirja.
Osittainen perinnönjako vaatii osakkaiden suostumuksen
Kuolinpesässä päätökset tulee tehdä yksimielisesti, tämä turvaa jokaisen kuolinpesän osakkaan oikeudet. Miten itse perintö jaetaan, on sovittavissa perittävien kesken. Osittainen jako vaatii lähtökohtaisesti kaikkien osakkaiden suostumuksen ja osakkaiden yhteisen sopimuksen asiasta. Osittainen perinnönjako ei saa estää lopullista perinnönjakoa, jossa lain mukaan jokainen osakas on oikeutettu saamaan kaikenlaisesta kuolinpesän omaisuutta, jos muuta sopimusta osapuolten välillä ei ole tehty.
Kuolinpesässä voidaan jakaa esimerkiksi kesämökki, rahavarat tai muuta vastaavaa ja jättää asunto, jossa leski asuu, vielä jakamatta.
Soita 010 299 5090 . Varaa ilmainen alkukartoitus
Milloin osittainen perinnönjako kannattaa?
Osittaisessa perinnönjaossa voidaan vaikkapa nopeasti jakaa kuolinpesän rahavarat, jotta kuolinpesän osakkaat saavat varoja perintöverojensa maksamiseen. Jakamattoman kuolinpesän perintövero ei tule kuolinpesälle maksettavaksi, vaan perintövero tulee aina henkilökohtaisesti kullekin kuolinpesän osakkaalle. Osittaisessa perinnönjaossa voidaan myös yhdelle kuolinpesän osakkaalle jakaa etukäteen omaisuutta enemmän kuin muille. Lopullinen tasaus tulee perinnönjaossa.
Monesti jakamattoman kuolinpesän omaisuuden myyntiin saattaa kulua aikaa ja siksi osakkaat päätyvät jakamaan osittaisessa perinnönjaossa omaisuutta, joka on helposti ja nopeasti jaettavissa heille. Tällaista omaisuutta on tyypillisesti rahavarat ja kodin irtaimisto.
Osittainen perinnönjako vaatii osittaisen perinnönjakosopimuksen
Osittaisella jaolla voi olla vaikutuksia lopulliseen perinnönjakoon, ja siksi myös osittainen perinnönjako vaatii sen, että siitä laaditaan osittainen perinnönjakosopimus – niminen asiakirja. Tämä tulee toimittaa Verohallintoon.
Mikäli haluatte varmistaa, että jakokirja tulee laadittua selkeästi ja juridisesti kattavasti, toimistomme avustaa teitä perinnönjakokirjan laatimisessa. Perinnönjakosopimuksen laatimisen hinta on alkaen 950 €.
Artikkelin kirjoitti Asianajaja Tuula Rainto, Asianajotoimisto Amos. Hänelle saa aina soittaa maksuttoman puhelun, p.010 299 5090.
Aiheeseen liittyvät kirjoitukset:
Perinnönjakokirja
Miten perinnönjako tapahtuu?
Miksi perinnönjaosta on laadittava jakokirja?

