Pienennä perintöveroa testamentilla

28.03.2023

Perintöverotuksessa voi säästää pitkän pennin, kun osaa ottaa oikeita asioita testamentissa huomioon. 

Suomessa kuka tahansa saa periä 20.000€ verovapaasti. Leski taas perii 110.000€ verovapaasti. Perintöä voi myös jakaa useammalle perilliselle. Kannattaa myös käyttää huolellista harkintaa antaako testamentissa omaisuuden omistusoikeudella, hallintaoikeudella vai hallinta- ja käyttöoikeudella. Perintöveron maksaa aina se taho, jolle omistusoikeus siirtyy.

HUOM! Perintövero on progressiivinen: Veroprosentti kasvaa sitä suuremmaksi mitä suurempi perinnön arvo on!

Veroprosenttiin vaikuttaa myös sukulaissuhde: lähiomaiset (esimerkiksi lapset, lapsenlapset, puolison lapset ja aviopuoliso) kuuluvat ensimmäiseen luokkaan ja vastaavasti sisarukset ja kaikki siitä kaukaisemmat toiseen veroluokkaan, jossa verotus on korkeampi kuin ensimmäisessä veroluokassa.

Etukäteen voi lahjoittaa omaisuutta

Alle 5 000 euron lahja on veroton. Muista kuitenkin, että lahjoitetut summat kumuloituvat kolmen vuoden ajalta. Jos siis lahjoittaa kolmen vuoden sisällä yli 5 000 euroa samalle henkilölle, hän on lahjaverovelvollinen.

Joissakin tilanteissa kannattaa suunnitella omaa perintöä jo siten, että elinaikanaan lahjoittaa omaisuutta tuleville perijöille.

Perintöä voi siirtää sukupolven yli lapsenlapsille

Perintöä voi myös hajauttaa perillisten kesken, sillä perintövero on perijäkohtainen. Prosentti pienenee, kun perinnöllä on enemmän jakajia.

Esimerkki: Testamentissa voi antaa 20.000€:n perinnön viidelle lapsenlapselle, jolloin 100.000€ on siirretty verovapaasti eteenpäin. Silloin säästetään samalla yhden sukupolven perintövero.

Perinnönsaajan keskimääräinen ikä on Suomessa noin 60 vuotta. Rahantarve ei välttämättä ole enää tuossa iässä niin suuri, että tarvitsisi koko perinnön omaan käyttöönsä. Perintöä ei tarvitse ottaa vastaan, vaan siitä voi luopua lasten hyväksi. Perinnöstä luopuessa omaisuus menee sille, jolle se olisi mennyt, jos luopuja olisi jo kuollut – yleensä siis omille lapsille. Saattaa olla tarve turvata puolisoa ja samalla ehkä halutaan miettiä sitä, miten omaisuus siirtyy mahdollisimman pienin veroseuraamuksin jälkipolville. Perinnöstä ei voi luopua verotehokkaasti pelkästään vain osittain.

Soita 010 299 5090 . Varaa ilmainen alkukartoitus

Keskinäinen testamentti ja perintövero

Tyypillisesti puolisot tekevät keskenään keskinäisen testamentin, jolla määrätään leskelle hallinta- ja käyttöoikeus ensin kuolleen omaisuuteen tai osaan siitä. Yhteiseen kotiin leski saa hallintaoikeuden jo suoraan lain nojalla. Hallinta- ja käyttöoikeus tarkoittaa sitä, että vaikka omistus siirtyy lakimääräiselle perilliselle, hallinta- ja käyttöoikeuden haltija voi jatkaa omaisuuden käyttämistä ja hallinnointia.

Hallinta- ja käyttöoikeudesta on ehdottomasti verotuksellista hyötyä. Hallintaoikeusvähennys vähentää omaisuuden perintöverotusarvoa, jolloin perillisten perintövero pienenee.

Hallinta- ja käyttöoikeus voidaan määrätä myös muuhun omaisuuteen kuin kiinteistöihin tai asuntoihin, esimerkiksi sijoituksiin tai rahavaroihin.

Keskinäinen testamentti on monella tavalla suositeltavaa tehdä: Sillä selventää lesken asemaa ja myös huojentaa perikunnan perintöveroja.

Artikkelin laati Lakimies Tuula Rainto, Lakiasiaintoimisto Amos. Hänelle saa aina soittaa maksuttoman puhelun, p.010 299 5090. Voit tutustua hinnastoomme tästä. Artikkelia päivitetty 28.3.2023.

Tee ilmainen tarvekartoitus

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset:
Perintösuunnittelu
Aviopuolison lapset perillisinä – tiedätkö mihin perintöveroluokkaan he kuuluvat?
Perinnön verovähennyksistä / Hallintaoikeusvähennys

 

Lakimies Tuula Rainto, Lakiasiaintoimisto Amos. Hänelle saa aina soittaa maksuttoman puhelun, p.010 299 5090